torstai 26. helmikuuta 2009

Suuri ja ihmeellinen Saigon

Isi kertoi että täällä kaupungissa on yhtä paljon ihmisiä kuin Suomessa ja yli kolme miljoonaa mopoa. Kadun ylittäminen on aika vaarallista. Välillä meteli särkee ihan korvia. Saigon on iso kaupunki ja täällä on paljon korkeita taloja. Täällä on myös isoja hampurilaisia. Kävimme eilen syömässä ja yksi hampurilainen riitti koko perheelle.


Täällä tapahtuu myös kummallisia asioita. Eilen olimme kaupungilla kävelemässä ja yksi mies tuli kysymään meitä tv-ohjelmaan. He kuvasivat kadulla englannin kielen opetusohjelmaa ja me oltiin siinä mukana. Isi puhui englantia ja me muut vaan olimme. Aika hassua.


Äsken kävin hotellin katolla olevassa uima-altaassa yöuinnilla ja nyt olen käymässä nukkumaan. On viimeinen yö Vietnamissa. Huomenna mennään vielä yhteen huvipuistoon ja illalla lennetään Hong Kongiin. Siellä ollaan vain yksi yö ja sitten mennään kotiin. Aika kivaa.

tiistai 24. helmikuuta 2009

Junalla Saigoniin


Matkustimme tänään junalla Saigoniin. Matka sujui hyvin ja junakin oli parempi kuin luulin. Pelkäsin että se olisi joku resiina. Junassa pelasin gameboyta ja nukuin yli tunnin. Ikkunasta näkyi hökkeleitä ja peltoja. Välillä juna ajoi ihan etenan vauhtia.


Saigonissa oli taas kova melu ja paljon mopoja. Tien yli meneminen on välillä aika hankalaa. Hotelli on tosi hieno, viisi tähteä, äiti sanoi, että pitää käyttäytyä kuin prinssi. Illalla kävimme Leon kanssa kylvyssä ja teimme vaahtoparrat.

maanantai 23. helmikuuta 2009

Liukurilla hiekkadyyneillä

Täällä Vietnamissa ei ole pulkkamäkiä, mutta täällä voi laskea liukurilla hiekassa. Kävimme tänään dyyneillä, jossa lapset opettivat meitä laskemaan. Hiekkaa meni ihan joka paikkaan. Kiipeilimme dyynejä edestakaisin kun aurinko laski, se näytti hienolta. Otin punaista hiekkaa pulloon ja aion viedä sen kotiin.Huomenna lähdemme junalla Saigoniin. Vähän jännittää millaisia vietnamilaiset junat ovat kun täällä on muutenkin aika erilaista.

lauantai 21. helmikuuta 2009

Dalatissa

Olemme olleet kaksi viime päivää vuoristossa, Dalatin kaupungissa. Matka sinne oli pitkä, välillä meni korvat lukkoon, kun ajoimme niin korkealla. Isi kertoi, että vielä vähän aikaa sitten saattoi vuoristossa joutua vuoristoheimojen hyökkäyksen kohteeksi. Nyt niitä ei onneksi näkynyt. Auton ikkunasta näkyi kyllä paljon vuoria, metsikköä, riisipeltoja, vesipuhveleita ja vuoristolaisten hökkeleitä.
Dalatissa meillä oli hieno hotelli, siellä oli kylpyamme. Kävimme yhdessä teemapuistossa ja polkuveneajelulla. Yhdessä paikassa esiteltiin vietnamilaista kulttuuria ja siellä sai kirjoittaa jotain seinään. Minä kirjoitin Luukas ja piirsin hymynaaman. Illalla kävelimme kaupungilla eikä kukaan pysäytellyt minua tai Leoa, oli kiva olla välillä rauhassa. Dalat oli tosi hauska paikka, vaikka mopoja oli taas tosi paljon.Seuraavana päivänä kävimme hienossa temppelissä, siellä oli hienonnäköistä ja yksi vietnamilainen munkki antoi minulle pähkinöitä. Kävimme myös vesiputouksella. Nyt olemme taas Mui Nessa, tänään on ollut tosi kuuma ja olen vain uinut koko päivän.

tiistai 17. helmikuuta 2009

Vuoren valloittaja



Teimme retken Ta kou-vuorelle. Menimme sinne vanhalla jeepillä. Ylös vuorelle menimme gondolihissillä, se oli aika jännää. Lopun matkan kävelimme rappusia, matka oli aika pitkä ja oli tosi kuuma. Vuorella oli paljon vietnamilaisia, jotka ihmettelivät vaaleaa tukkaani.

Ylhäällä oli temppeli ja iso buddhapatsas. Me kiipeilimme Leon kanssa makaavan buddhan päällä. Patsaan varvas oli melkein Leon kokoinen. Alas tullessa hissi pysähtyi yhtäkkiä. Onneksi se lähti pian taas liikkeelle.

maanantai 16. helmikuuta 2009

Koulua Vietnamissa


Sain koulusta läksyjä ennen matkaa. Ehdin tehdä jo kuusi aukeamaa matikkaa kotona, mutta vielä jäi pari sivua matikkaa ja äikän tehtäviä. Sen lisäksi olen kirjoittanut matkapäiväkirjaa. Tänään leikimme hetken koulua. Aamupalan jälkeen oli liikuntatunti, teimme aamulenkin rannalla ja uimme altaassa. Sitten oli välitunti ja sen jälkeen piti olla äikkää rannalla, mutta unohdin ja jäin huoneeseen leikkimään legoilla. Mitähän Tiia-ope sanoisi, jos tekisin koulussa samalla tavalla?
Eilen näimme vietnamilaisia koululaisia. Heillä on koulupuvut ja tosi pitkät koulupäivät. Koulu alkaa aamulla aikaisin ja loppuu viiden aikaan. Onneksi meillä on vähän lyhyempiä päiviä.

sunnuntai 15. helmikuuta 2009

Uusia asioita

Olen kokeillut Vietnamissa monia uusia asioita. Eilen kävin ensimmäistä kertaa jalkahieronnassa, se tuntui hyvältä. Meinasin nukahtaa. Olen maistanut uusia ruokia kuten mustekalaa ja kevätrullia. Olen myös opetellut hieman vietnamia, chan ban! Nyt olemme lähdössä Ta Kou -vuorelle, sinne mennään sellaisella kondolihissillä, jännittävää.

lauantai 14. helmikuuta 2009

Dongimiljonääri Phan Thietissä

Vietnamissa ei ole euroja vaan dongeja. Kun vaihdoimme rahaa, saimme melkein seitsemäntoista miljoonaa don gia. Yksi euro on noin 20 000 dongia. Täällä kaikki on tosi halpaa, iso pokemon-korttipakka maksoi vain 40 senttiä.

Olimme eilen retkellä viereisessä Phan Thietin kaupungissa. Siellä oli kova melu ja ihmiset tulivat katsomaan minua ja pikkuveljeäni. Kaikki halusivat koskea ja paijata, yksi nainen jopa pussasi Leoa. Markkinoilla oli myytävänä kaikkea omituista. Kaupasta löysimme pokemonkortteja, legoja ja hauskoja vietnamilaisia kirjoja.

torstai 12. helmikuuta 2009

Perillä Vietnamissa

Olemme nyt perillä Vietnamissa. Ensimmäinen lento Suomesta Thaimaahan oli tosi pitkä ja lennon lopuksi minua sattui korviin. Onneksi se meni pian ohi. Bangkokissa teimme ostoksia ja kävimme syömässä Burger Kingissä. Sitten jatkoimme matkaa Vietnamiin. Sillä lennolla korviin ei sattunut, koska minulla oli korvatulpat. Perillä Ho Chi Mihn Cityssä yllätyin, koska luulin, että siellä olisi vähän erilaista. Kun ajoimme kaupungin läpi, näin ikkunasta tuhansia mopoja. Näin myös kun roskia poltettiin tien varrella. Automatka oli tosi pitkä ja minulle tuli vähän huono olo.
Aamulla voin jo paremmin ja söin aamiaiseksi hedelmiä, nakkeja ja hillovoileipiä. Tänään olen kerännyt rannalla simpukoita (olen löytänyt jo punaisen, keltaisen ja vihreän simpukan), uinut uima-altaassa ja leikkinyt legoilla. Näin rannalla kuolleita meduusoja, ne olivat aika isoja ja näyttivät limaisilta. Aion vielä mennä takaisin rannalle, se on onneksi ihan hotellin vieressä. Hotellilla on hieno uima-aillas, jossa on vesiputous.

keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Nyt mennään!

Nyt alkoi loma. Aloitin juuri matkapäiväkirjan. Kohta me lähdemme lentokoneeseen. Pakkaan reppuuni gameboyn ja uuden Tähtien setä-taskarin, jonka äiti toi eilen (Äidin huom: tarkemmin ottaen taskarin metsästi äidin työkaveri, kiitos OP!). Seuraava yö nukutaan lentokoneessa, sitten ollaan Thaimaassa.

sunnuntai 8. helmikuuta 2009

Matkan odotusta

Olen Luukas ja tämä on minun ensimmäinen bloggaus. Kerron tämän blogin aikana matkastani Vietnamiin. Lähden sinne äidin, isin ja pikkuveljeni Leon kanssa.

Olen tokaluokkalainen ja minun piti hakea koulusta lupa lomaa varten. Vein Tiia-opelle äidin kirjoittaman lapun. Minua jännitti kovasti saisinko sen loman vai en. Maanantaina selvisi, että rehtori myönsi minulle loman. Olin todella iloinen ja soitin heti äidille.

Minusta on tosi kiva lähteä matkalle. Toivottavasti siellä on lämmintä ja toivottavasti olemme paljon rannalla. Kuulin isiltä, että Vietnamissa syödään sammakoita, heinäsirkkoja ja käärmettä. Aion ehkä maistaa käärmettä. Maistuukohan se kalalta?